Suomen mantereen eteläisimmästä kärjestä Hankoniemestä löytyy sieltä täältä verrattain hyvin säilyneitä osia sotahistoriaamme. Neuvostoliiton aikaisista rakennelmista suurin osa on hiljentynyt kivisiksi muistomerkeiksi. Eräs ulkosaaristoon kurottavan Uddskatanin kärjessä sijaitseva bunkkeri on kuitenkin päivittäisessä käytössä. Se on valjastettu alkuperäistä tarkoitustaan paljon rauhanomaisempaan tarkoitukseen, Hangon lintuaseman muutonhavainnointipisteeksi.

Hangon lintuasema eli Halias on perustettu vuonna 1979, mistä lähtien se on toiminut yhtenä tärkeimmistä linnuston­seurantapisteistämme. Asema on miehitettynä lähes jokaisena vuoden päivänä, ja siellä tuotetaan kallisarvoista tutkimustietoa rengastamalla sekä laskemalla maastossa olevia lintuja ja ohimuuttajia. Muuton seuranta tapahtuu auringonnoususta alkavalla, vähintään neljä tuntia kestävällä aamuvakiolla, jonka aikana merkitään ylös kaikki bunkkerilta havaitut linnut.

Neljä tuntia voi tuntua äkkiseltään pitkältä ajalta seistä paikallaan säiden armoilla, mutta vuoden kiihkeimpinä muuttoaikoina keväällä ja syksyllä aamuvakioilla on taipumus venyä paljon pidemmiksikin. Parhaimmillaan vakiosta syntyy vuorokauden koko valoisan ajan kestävä jännitysnäytelmä, jonka jokaisen hetken laiminlyöminen tuntuu suurelta riskiltä: mitä mahtaa tapahtua sinä aikana, kun helpotan oloani pusikossa tai käyn nauttimassa lounaan asemarakennuksessa? Lintuaseman havainto­lomakkeet eivät siitä välttämättä kärsi, sillä bunkkerille jää yleensä joka tapauksessa muita kirjaamaan tapahtumia ylös, mutta varmasti jokaista lintuharrastajaa ajaa myös henkilökohtaisten kokemusten nälkä: olisi kovin katkeraa kuulla, että mustahaikara ylitti bunkkerin juuri silloin, kun kävin itse ummistamassa silmäni aseman punkassa.

Harvinaisuuksien eli rariteettien näkeminen on kautta maailman lintuharrastusta motivoiva tavoite. Siihen liittyy helposti omaksuttava keräilemisen ja kilpailun mielenmaisema. Lähes jokainen lintuharrastaja pitää kirjaa havaitsemistaan lajeista, ja listan kartuttaminen on koukuttavaa puuhaa. Eteneminen johtaa siihen, että tarvitaan yhä harvinaisempia lajeja listan jatkeeksi sekä myös yhä useampia listoja. Monet pitävätkin kirjaa paitsi eliksistä eli elämänsä aikana tapaamistaan lajeista myös eri aikoina ja eri paikoissa kohdatuista linnuistas. Vuodareihin merkitään vuoden aikana havaitut lajit, kuntapinnoihin vaikkapa omalla kotikunnalla nähdyt linnut. Yksi laskee lintulautapinnoja, toinen auton ikkunasta nähtyjä lajeja. Tärkeää uutta pinnaa on syy ja oikeus juhlistaa vähintäänkin pinnakahveilla.

Pinnojen keräämiselle erityisen omistautunutta lintuharrastajaa kutsutaan yleensä bongariksi. Tämä termi kuvaa kansan suussa usein ketä tahansa lintuharrastajaa, mutta sillä on tarkempi merkitys: bongaaminen tarkoittaa jonkin jo löydetyn lintuyksilön havaitsemista ennalta ilmoitetussa paikassa. Tämän nimenomaan harvinaisuuksien näkemistä ja pinnalistojen kartuttamista janoavan ilmiön edistämiseksi on vuonna 1985 perustettu Suomessa Bongariliitto, joka ylläpitää muun muassa viestiverkostoa maassamme löydettyjen harvinaisuuksien ilmoittamiseen. Kilpailuhenkisen harrastusmuodon suosio on synnyttänyt muun muassa hieman kyseenalaisen mielikuvan bongarista, joka ajaa huippumersullaan raivokasta vauhtia Suomen laidasta laitaan tai vuokraa kiperässä tilanteessa helikopterikyydin päästäkseen ruksimaan maan ensimmäisen osmankäämikerttusen listalleen. Aina luonto ei tunnukaan olevan prioriteetti, kun bongari pöläyttää pakokaasunsa ilmoille kilpailun kiilto silmissään. Jokainen harrastaja punnitsee kuitenkin itse omantuntonsa. Lopulta harva keskittyy vain yhteen harrastamisen muotoon, ja monet pinnalistojen kärkibongareista ovat monialaisia konkareita, jotka ovat tehneet mittavan elämäntyön lintutieteen hyväksi esimerkiksi lintuasemilla. Moni heistä on piirtänyt ruksejaan vapisevin käsin Hangon lintuaseman bunkkerilla, kymmentuntisen aamuvakion väsymättömän havainnointityön palkinneen mehiläissyöjän näyttäytymisen jälkeen.

Käsien vapina johtuu rarifiiliksestä, tunteesta joka on ajanut ihmisiä lintujen äärelle koko modernin sivistyksen ajan. Rarifiiliksen täyttyminen tuottaa jäljittelemättömän ainutkertaisuuden kokemuksen, jossa on suuren urheilujuhlan tuntua. Jos sen olisivat oivaltaneet suurmiehet kautta aikojen, ehkä useammat maailman arkkiveisuistakin kertoisivat sotaisien urotekojen sijaan elämää suuremmista hetkistä havaintotorneissa.

Mustahaikara

san. Jimmy Träskelin

Tositarina tapahtumista, jotka ottivat paikkansa 1.6.2000.
Omistettu K:lle

Ensimmäinen kesäkuuta
vuonna kaksituhatta
tuli Kirkkonummelt viesti,
ett mustahaikara
oli koillisesta tullut,
sit kääntynyt lännelle
jos jatkais kurssillansa,
tulis Hankoniemelle

Me uutterat miehittäjät
Hangon lintuaseman
Aamuvarhaisesta jo
työssä oltuamm’
viel suuntasimme kiikarimme
horisonttihin
jos haikarainen tulisi,
se kyllä nähtäisiin

Mut kului tunti, toinenkin,
ei mitään kuulunut
ja jokainen meistä oli
jo lopen uupunut
Yks toisensa jälkeen
me päätimme luovuttaa
ja asemarakennukseen
vetäydyimme nukkumaan

Mut juuri kun me uneksuimme
suloista untamme
soi kännykkä ja ilmoitti
sen huutain korvaamme,
et yks oli torniin jäänyt,
ja juuri nähnyt sen
Ei suinkaan haikaraista,
mutta ruostepääskysen!

Pääskyläinen, päivälintu,
vieras kaukomaan
oli horisonttiin noussut juuri
pääskysparvessa
Me karistimme unet
ja juoksimme katsomaan
ja bongarikin Hangost
lähti heti mersulla

Me ihastelimme sitä
itämaiden lentäjää
ja kättelimme ruostepääskyn
etevää löytäjää,
mut bongari kun kapus juuri
havaintobunkkeriin
niin parvi oli kadonnutkin
näkymättömiin

Voi sitä pettymystä,
joka pääs nyt syntymään
kun bongari näin saikin jäädä
nuolemaan näppejään
Mut mielin virkistynein
me jäimme paikallen
ehkä parvi palais vielä,
ja kaikki näkis sen.

Mut ei aikaakaan, kun joku
pyys taas itään katsomaan
kas kaukaa tuli lintu,
erikoinen lennossaan
Se onko jokin tikka,
vaiko kuhankeittäjä?
vaan huutona pian kaikui
hänen tosi nimensä

Ei ollut mikään tikka
eikä kuhankeittäjä,
vaan mehiläissyöjän näimme
ylitsemme lentävän
Säihkylintu, eksyneenä
kauas kotoaan
vain hetken oli meillä,
jatkoi merelle kulkuaan

Siit nousi suuri riemu
Hangon lintuasemall
kun työmme näin palkittiin
jo kahdell mahtavall
Se päivä jäi mieleen,
ja suuri onnensa
ja bongarikin nauroi
liki halki naamansa